Kirjoittaja Aihe: Jäseniä poistettu rekisteristä. Miten uudistat jäsenyytesi?  (Luettu 873 kertaa)

Poissa puheenjohtaja

  • Yhdistyksen hallituksen jäsen
  • Kisälli
  • ***
  • Viestejä: 202
  • Oma teksti
Suomen AD/HD-Aikuiset ry:n jäsensihteeri on tehnyt suursiivousta jäsenrekisterissä.

Kaikki viime vuonna maksunsa maksamatta jättäneet ja puuttuvien osoitetietojen takia palautuneet on laitettu hyllylle odottamaan jäsenten yhteydenottoa (tai jäsenmaksun maksamista)  ja poistettu ADHD-liiton lehtirekisteristä.

Mikäli sinusta tuntuu, että jäsenmaksusi on jäänyt vuonna 2007 maksamatta, niin tarkistapa tiliotteesi ja tarvittaessa kipaise pikaisesti pankkiin. ADHD-liiton lehti 2/2008 on aikuisten asiaa käsittelevä erikoisnumero. Kannattaa siis säilyttää jäsenyys. Numero 1/2008 tulee sitä ennen eli pikapuoliin. Yhdistyksen oma lehdykkä Päähänpisto postitetaan maaliskuussa kaikille viime vuonna maksaneille jäsenille sekä uusille vuoden 2008 jäsenmaksun maksaneille. Päähänpiston mukana postitamme vanhoille jäsenille vuoden 2008 jäsenmaksut. Myös vuosikokouskutsu on lehdesä.

Muutamien jäsenten osoitteet ovat unohtuneet ilmoittaa jäsensihteerille, joten kirjeemme on palautunut:

Täältä ilmoittamaan osoitteen muutos:
http://adhd-aikuiset.org/jasenasiat/

Mikäli sinulle lähetetty viime vuoden maksulappu on salaperäisesti kadonnut, voit käyttää linkissä olevaa maksulomaketta:
http://adhd-aikuiset.org/jasenasiat/jasenmaksu2007_vanhat.pdf HUOM! tilinumero on vahtunut eli on 548843-229038

« Viimeksi muokattu: Pe 16.05. 2008, 11:30 kirjoittanut puheenjohtaja »

Poissa puheenjohtaja

  • Yhdistyksen hallituksen jäsen
  • Kisälli
  • ***
  • Viestejä: 202
  • Oma teksti
Niille vanhoille jäsenille, jotka olivat unohtaneet maksaa viime vuoden jäsenmaksun, lähti karhulasku 4.2.08.

Kun saat jäsensihteerin kuvalla  ;) varustetun kirjekuoren, kipaisepa pian pankkiin ja maksa jäsenmaksusi jäsenyytesi säilyttämiseksi.

Seuraava ADHD-liiton lehti on aikuisten erikoisnumero. Oma jäsenlehdykkämme Päähänpisto ilmestyy maaliskuussa. Lehden mukana tulee myös vuosikokouskutsu.

Poissa puheenjohtaja

  • Yhdistyksen hallituksen jäsen
  • Kisälli
  • ***
  • Viestejä: 202
  • Oma teksti
Yhdistyksen tilinumero on muuttunut

Uusi tili on Urjalan Osuuspankki 548843-229038

Pahoittelemme jäseneksi palautettavien jäsenyyden viivästymistä, mikä johtuu entisen pankkimme uuden verkkopankkiohjelman ongelmista. Emme näe maksajan nimeä verkkonäkymässä, joten emme pysty selvittämään kuka on jäsenmaksun maksanut, ennenkuin saamme tiliotteen. Muitakin ongelmia verkkopalvelun käytössä on ollut, joten hallitus päätyi vaihtamaan pankkipalvelua.

Puheenjohtaja